Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, toukokuuta 30, 2009

Iloinen päivä

Tämän päivän päätapahtuma taisi olla tässä:


Käytiin siis Tivolissa, kuten näin alkukesästä on ollut tapana. Tai no, siellähän on käytävä silloin, kun se Oulussa on, jos siellä meinaa ylipäätään käydä. ;) Käytiin me Jyväskylän aikoinakin, siellä se vaan on jo paljon aiemmin keväällä. Eli on tämä jo monivuotinen perinne. :) Kuten sekin, että meillä on tapana ostaa 10 kappaleen sarjalippu, ja se saa luvan riittää. Ollaanpa jonain vuonna käyty jopa kahtenakin päivänä, kun ei olla yhtenä päivänä jaksettu kaikkia 10 lippua kuluttaa. ;) No, nyt kun on kaksi innokasta laitteisiin menijää, niin saatiin kyllä vajaassa tunnissa nuo liput tänään käytettyä. :) Tuossa kuvassa pojat ovat Pit Stopissa, jossa esikoinen on käynyt joka ikinen vuosi, ja autoja rakastavalle kuopukselle tämä oli ensimmäinen kerta. Toinen tänään kokeiltu laite oli Crazy Worm, jossa kävimme koko perhe yhdessä. Minä olen käynyt tuossa laitteessa kerran aiemmin kolme vuotta sitten, mies taisi käydä esikoisen seurana tuossa pari vuotta sitten, ja viime vuonna poika pääsi käymään siinä jo ihan yksin, kun oli silloin juuri täyttänyt vaaditut 4 vuotta. Ja nyt sitten koko perheellä mentiin, ja se oli ehkä hurjin laite, johon koskaan voisin kuvitella uskaltautuvani. ;) Sitten pojat kävivät taasen yhdessä Lullassa, nyt istuivat kumpikin eri autoissa. :) Minä erehdyin kolme vuotta sitten menemään tuohon karuselliin mukaan, ja silloin alkoi tehdä pahaa, joten nyt tyydyin kyllä vain katselemaan ja luottamaan siihen, että pojat pysyvät kyydissä. ;) Esikoinen tahtoi vielä Sambaan, jossa hän on myöskin käynyt varmaan joka vuosi; minä olen tainnut olla kerran hänen mukanaan ja iskäkin on ollut joskus siinä mukana, mutta nyt kun ei ollut enää kuin pari lippua jäljellä, niin sai luvan mennä yksin. :) Sitten viimeisellä lipulla kävimme perinteisesti arpomassa pehmolelun Hertta-kojulla, josta joka arpa voittaa jonkun pehmolelun. Aika monta nallea meille on sieltä aiemmin tullut, ja vaikkei esikoinen ole niistä koskaan välittänyt, niin kuopus niitä suorastaan rakastaa. Niinpä tämänvuotinen pehmo oli sitten ihan hänelle ikiomaksi:


Tällaisen apinan kuopus sai, ja samantien halasi ja rakasti tätä kovasti. :) Kotona vain huomasimme, että apinalla repsotti toinen käsi puoliksi irrallaan, mutta onneksi äidiltä just ja just sattui löytymään neula ja lankaa, joten tässä kuvassa apina on jo ihan ehjä. :)

Sellainen oli tämän päivän kohokohta. Reissussa olimme yhteensä noin puolitoista tuntia, joten ei mikään pitkä reissu. ;) Ja minusta tuntui, että kuopuksesta taisi olla paljon jännempää istua mun pyöräntarakalla kuin niissä karuselleissa - kyytikin oli ajoittain pyörällä paljon hurjempaa. ;) Esikoiselle luvattiin vielä, että käydään joku päivä hänen kanssaan kaksistaan syömässä Tivolissa hattara, kun tänään sinne kiskalle oli niin pitkä jono, ja meillä alkoi olla muutenkin oikean ruuan aika. Ja samalla äiti voisi sitten syödä perinteisen tivolijäätelön, jotka jäi tänään syömättä... ;)

On siis jäänyt tänään aikaa virkatakin. Huomasin vain, että kohta lähtee viimeinen kerä koukulle, ja nyt on tekeillä vasta ensimmäinen hiha. Kääks, mitenkähän mahtaa käydä?! No, jos lanka ei riitä, niin sitten tehdään vain lyhyemmät hihat, saa kait ne kesäpuserossa olla vaikka 3/4-pituisetkin. Tarkistin myös, että kaapissa on melkein samaa sävyä olevaa Kotiväkeä, että sitä voin käyttää tarvittaessa sitten kappaleiden yhteenompeluun, jos lanka tosiaan loppuu kesken. Hyvä, kun on suunnitelma ja on myös varasuunnitelma. :) Sen verran vanhaa tuo Tennessee on, että sitä tuskin enää mistään löytyy, kun itsekin sen silloin aikoinaan poistosta ostin, ja siitä on useampi vuosi aikaa. Voi olla, että kun tuo on ikivanha ohje, että Tennesseetä on sen jälkeen jonkin verran muutettu, eli sen vuoksi annetut grammamäärät eivät välttämättä täsmää. Mutta voihan sattua hyvin, ja tuo viimeinen kerä riittääkin. Mitäpä tuota vielä murehtimaan. :) Kuitenkin ajattelin varmuuden vuoksi nyt aloittaa toisenkin hihan tuohon rinnalle, ja sen jälkeen voin tehdä molempia vuoronperään, että saan niistä samanpituiset. Jännäksi menee. :)

Hauskaa lauantai-illan jatkoa! :)

5 kommenttia:

  1. Me ollaan tivolissa käyty viimeksi, kun piti maksaa vain kahdesta lapsesta.. tarttis varmaan käydä taas. ;o)

    VastaaPoista
  2. Suloinen apina;) Esikoisellani on melkein samanlainen apina, jota hän kantoi joka paikkaan mukanaan.
    Blogissani on Betty odottamassa noutajaa;)

    VastaaPoista
  3. Ihmeellisiä nimiä noilla laitteilla. Pienten kanssa on kiva käydä, kun kaikki on aina uutta ja ihmeellistä. Isompana sitä muistelee jo kaikia niitä vanhoja käyntejä ja huvittelun luonne jotenkin muuttuu. Haetaan sitä vauhdin hurmaa ja vaaran tuntua. Paikat itsessäänkin muuttuu iän myötä. Ei isompia viitti enää mihinkään Muumimaahan viedä, nuorinkin 10v., tuntuu jo olevan sinne liian vanha.
    Oikeastaan noita meiän isompia ei meinaa enää ees saada äitin ja isin kanssa mihinkään :D

    VastaaPoista
  4. Kiva, kun löysit takasi munki luo. Se blogilistan vikahan se sillo keväällä oli, mutt ehän mä ymmärtäny sitä sillo heti, aattelin vaan, ett mulla joku vika. Harmi, ku menetin sut ja jonkun muunki sillon. Mä oon kyll touhujas seurannu koko ajan, mutten oo kommentoinu pahemmin. Niinku en moneen muuhunkaan blogiin. Ainut juttu, mitä en tee, on se, etten tuu sun blogias lukeen, jos on kiire, täälä aina menee vähä kauemmin, ku muitten jutuisa. Sun juttus on aina niin hyviä ja vähä pitempää sorttia. Ja tää ei ollu mikään moite. Kiva, ku joku etes kirjottaa jotain muutaki, ku sukka valmis ja aurinko paistaa -linjaa. Aina oottelen juttujas ja joskus, jos ei sitä tuu joka päivä, heti mielesä, onkohan jotain sattunu?
    Kivaa kesää sulle ja perheelles (vaikket sä siitä kesästä niin perustanukkaan). Käyn varmasti täälä, vaikkei musta kuulukkaan.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)