Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, kesäkuuta 21, 2009

Vaan eivätkö ne koskaan valmihiksi saa?

Minäpäs olen kuin olenkin saanut jotain valmiiksi! :) Nimittäin hyshys-ristipistoni ovat nyt paketointia vaille valmiina. :) Olen erittäin onnellinen siksi, että nämä ristipistot ovat olleet mielessäni jo pitemmän aikaa, ja itseasiassa olen pitänyt niitä kaikkein tärkeimpänä pistelyprojektinani tänä vuonna. Nyt kun ne ovat viimein valmiit, voin ottaa pistelyn saralla rennosti. ;)


Tämän parempaa kuvaa ei nyt tule. Ne paremmat kuvat antavat odottaa vielä muutaman viikon ajan. ;)

Kuten kuvasta voi päätellä, niin ulkona ollaan tänään käyty, ja eilisestä viisastuneena oikein kameran kanssa. Yritettiin bongailla nyt sorsanpoikasia, vaan eihän niitä kameraan asti saanut. Jossain kaukana näimme niiden uiskentelevan, tai niitä oli vain kaksi, eikä sitä kolmatta poikasta ja emoa näkynyt missään, joten luultavasti niillä oli pesä juuri siinä lähettyvillä. Sieltä samasta paikasta ne nimittäin eilenkin uivat meidän tykömme. Joten ei sitten taaskaan kuvia suloisista sorsanpoikasista. Joudutte tyytymään vähän isompiin siivekkäisiin:



Meillä ei ollut tänäänkään leipää sorsille, mutta paikalle sattui muitakin ihmisiä, joilla oli pullapussi matkassaan. Kylläpä lokit kovasti taistelivat, että saisivat osansa! :)

Kävimme sitten oikein kunnon lenkillä puistossa ja merellä, tai ainakin esikoiselle se oli hurja lenkki. Välillä saatiin sadepisaroita niskaamme (tosin aivan liian vähän) ja välillä meinasimme tukehtua paahteeseen. Kotitiellä poika tuumasikin, että onneksi ei enää ole sadetta eikä aurinkoa. :)

Vaikka tätä meidän asuinaluettamme parjataan ja sillä on tosi huono maine - en kyllä ymmärrä mistä syystä, sillä täällä on ollut näinä kolmena vuotena ihan rauhallista ja turvallista asua! - niin on täällä kyllä aivan upeat ulkoilumahdollisuudet ihan ympäri vuoden! :)








Seuraa johtajaa. ;) Itsepähän poika valitsi reittinsä, joten turha valittaa, jos ei jaksa tai janottaa. No, hän kyllä joikin tällä reissulla koko litran vesipullon tyhjäksi. ;)


Otinpa nyt sitten siitä Alvar Aallon siilosta kokonaisen kuvan, kun kerrankin kameran kanssa siitä ohi menin. Joka päivähän me tästä ohi menemme, mutta ei ole koskaan tullut otettua kuvaa muuta kuin siitä katosta, joka näkyy meidän parvekkeelta tai ikkunasta. ;) Tätä katsellessa on aina pakko miettiä, että miksiköhän sitä Alvar Aaltoa niin kovasti arvostetaan... ;)

Kotona lapsilla on ollut varsin ajankohtaista puuhaa:


Meillä on pyörinyt dvd-soittimessa varsin ahkeraan Teletappien joulu; kuva on otettu perjantai-iltana, ja kyllä myös tänään olemme saaneet kuunnella tip-tap-tip-tap... :) Teletappien lumileikit -dvd oli jäänyt valitettavasti maton alle ja naarmuuntunut ihan pilalle, se oli tätä ennen kovasti suosiossa, paitsi että on meillä onneksi siitä olemassa englanninkielinen versiokin, jos pojille tulee sitä kova ikävä. :) Eilen taisivat kertaalleen katsoa myös vanhan kunnon Lumiukko-animaation. :)

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin... :) Toivottelen kirpeää kesäpäivänseisausta kaikille! :) Ihanaa, tästä ne päivät taas alkavat lyhentyä ja SYKSY TULEE! :) Ehdin minä viime yönä kahdeltatoista vessassa käydessäni nähdä unenpöpperössä vilauksen keskiyön auringostakin, joten nyt kun sekin on nähty, niin voidaan alkaa odotella ensimmäisiä keltaisia lehtiä puihin. :)

16 kommenttia:

  1. Ei mun mielestä siilo ruma ole, jos se olisi putsissa ja vaikka valkoinen, kävisi vaikka kappelista!

    Leppoisaa sunnuntaita koko puuhakkaalle perheelle!

    VastaaPoista
  2. Jännityksellä odotellaan kuvia hys-hys-pistelystä:)

    Leppoisaa sunnuntaipäivää sinne!

    VastaaPoista
  3. Kivan lenkin olette tehneet. Minusta on nyt kiva kun on sen verran lämmintä, että ei tarvitse ulkona pukea koko vaatevarustusta päälle. en minäkään hellekelejä kaipaa.

    Hyvää pyhäpäivän jatkoa teille

    VastaaPoista
  4. Toppilan siilo eikä Toivonniemenkään talot ole minusta ole minusta kovin huippua, mutta kehottasin tutustumaan muihin Alvar Allon raknnustaiteen ja muotoilun helmiin,niin ehkä ei tavitsisi enää ihmetellä.

    Minun kotikaupunkiini Alvar Aalto on suunnitellut mm. kirjastotalon, joka on kyllä huippuarkkitehtuuria sekä sisältä että ulkoa ja Rovaniemen Lappia talokaan ei ole hassumpi. http://www.veikkovasama.net/blogi/?m=200811

    Klasskko, kaunis Aaltomalja joka löytyy joka toisesta Suomen kodista on myös todiste siitä että hänen muotoilunsa on lyönyt läpi ja hänestä pidetään. Hän on myös suunnitellut kaunnita moderneja huonekaluja.

    Finlandia talokin on kyllä kiistatta myös aika huippurakennus. http://www.finlandiatalo.fi/fi/jarjestajat/ ..ja moni moni muu .....Minusta om hienoa että meillä on ollut tälläinen arkkitehti, jota myös niin laajalti arvostetaan kansainvälisesti!!

    Hyvää pyhäpäivää!

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Voi kun haluaisin jo nähdä sun työt!
    Luulin ensin et kuva on kappelista ja jo aattelin et miten se nyt voi olla niin rähjäsen näkönen..Onko siis käytössä siilona vai muistona Aallolle? Ei-Oululaisena mulle oli yllätys ettei Toppila(siis onko siitä alueesta kyse kun siilo on siellä?) olisi hyvä maineeltaan, mut nyt olen paria kautta kuullu niin. No eiköhän monikin kaupunginosa saa jossain vaiheessa huonon leiman ja aika parantaa.
    Vitsit ku jo näkis Mari sinun pistelyt!!!Aivan syyhyttää oottaa ja vielä näytit vähän kiusoiksi, no ootellaan.
    Sirpa

    VastaaPoista
  6. Sirpa: Ei se siilo ole käytössä mitenkään, siinä se vaan olla kököttää. Niitä vanhoja tehdasrakennuksia ollaan kyllä otettu käyttöön, mm. monitoimitaloksi (jossa on esim. päiväkoti), kaupan tiloiksi, opiskelija-asunnoiksi, mutta tuo siilo se vaan on tyhjillään. Nyt siihen vissiin suunnitellaan jotain käyttöä, jostain luin että jos suunnitelmat menee läpi, niin jo tänä kesänä sitä aletaan kunnostamaan, jolloin myös ulkoasua kohennetaan. Kyllähän tuo tuollaisena ränsistyneenä on ruma kuin mikä. :)

    Niin ja Toppilassahan nyt tietysti puukotetaan ja tapellaan aina muutaman kerran viikossa, mutta muuten täällä on varsin rauhallista, ihan oikeasti. :) Riippuu tietysti, missä pihapiirissä sattuu asumaan. Meillä on molemmat asunnot täällä olleet ihan hyvällä paikalla. :)

    VastaaPoista
  7. Myönnän, mulla on oudot silmät :-), mutta ei minusta nuo siilot niin kauhean rumat ole. Mikkelissä on vielä rumemmat ja niihinkin on tottunut! Toivottavasti jotain käyttöä löytyy, minusta nuo siilot on kuitenkin sellaista menneen ajan havinaa, etten ihan purkaiskaan, vaikka moni onkin sitä mieltä!

    VastaaPoista
  8. Uteliaana täälläkin odotetaan pistelykuvia! Kiitos muuten kommentistasi blogiini, pitää tarkentaa, että meillä sisällä on ollut n. 20-22 astetta lämmintä... mutku normaalisti on siinä 25:n asteen paikkeilla ja ylikin niin tuo normaali huonelämpö tuntuu vilakalta. En oo itse hirvee helteen ystävä, mutta kohtuullisina annoksina kyllä tykkään.
    Tuo siilo näyttää kyllä, hmm.. persoonalliselta :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä minä ihmettelenkin, että mitä potaskaa Mari kirjoittaa. Minusta kirjoitettua tekstiä voi tulkita hyvin monella tavalla hymöistä huolimatta. Huumoria oli hieman vaikea ymmärtää.. varsinkin kun esittelit oikeasti ruman Toppilan siilon! Aalto malja on ehkä vähän kulunut ajan kanssa koska se on niin suosittu sama ilmiö on Marimekon Unikkokankaalla. Minulla on lahjaksi saatu ruskea aaltomalja ja pidän siitä kyllä kovasti ja se sopii meidän kotiin.Mutta jos saat Aaltomaljan joskus lahjaksi saat niin ei kannata rikkoa vaan myydä Siitä saa ihan hyvät hinnan!

    VastaaPoista
  10. Joskus opiskeluaikana jaoin öisin lehteä siellä Toppilan alueella ja silloin kyllä sattui muutaman kerran että poliisit olivat jonkun alueen eristäneet kun siellä joku vitipää riehui humalassa. Mutta näkipä sitä muillakin jakoalueilla vastaavanlaista.

    Mut Toppilassa on kyllä ihanat ulkoilumahdollisuudet! Mekin käydään joka kerta merta katselemassa Toppilassa, kun Oulussa ollaan.

    VastaaPoista
  11. Kommentin kommentin kommentin kommentti.. Tottakai kauneus on katsojan silmissä ja minä en taas ole eritysesti minkään desingnin perään ja merkki tai pelkkä taitelijan/nimi ei ratkaise sitä mistä tykkään. Pidän yksinkertaiseti vain kauniista , esineistä ja tauluista ja rakkaimpia ja kauneimpia ovat sellaiset jutut joissa on tunnearvoa..tuo kaikki sekamelska näkyy meillä kyllä kotonakin.:D

    VastaaPoista
  12. Kommentin kommentti ..niin en ole ajatellut ollenkaan että olisit jokin moukka??? ..ymmärsin tekstisi väärin ja luulin hetken että olet hieman tietämätön. Eivät kaikki varsinkaan nuoremmassa sukupolvessa välttämättä tiedä Alvar Aallosta juuri mitään.. !Anteeksi jos jotenkin loukkasin sua!

    VastaaPoista
  13. Meillä oli aikoinaan kolmella nuorimmalla kullakin Ti-ti nalle vaihe ja vieläkin osaan ne ulkoa, tosin nyt jo ehkä kestän kuulla ja katsella, kunhan nuo Jälkeläisen lapset alkaa niitä täällä katsella. Meille tosiaan aamulla haen Jälkeläisen ja lapset ja odottelen lämpimiä päiviä seurata ulkona lasten touhuja.
    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  14. Heh, samaa mieltä - en käsitä, miksi ihmiset tykkäävät Aallosta. Olin kerran jollakin retkellä paikkakunnalla, jossa opas kovasti tyytyväisenä esitteli Aallon suunnittelemia tärkeitä rakennuksia. Minusta sievintä alueella oli purkamatta jäänyt vanha punainen mummonmökki! :D

    Itse odottelen tässä kovasti kesää, lämpöä ja aurinkoa - kun saa oikein kerätä itseensä D-vitamiinia ja lämpöenergiaa, ehkä jaksaa sen syksynkin läpi... ;)

    VastaaPoista
  15. Noi Toppilan ranta-alueet on tosiaan mahtavat - ja kuinka moni lähelläkin asuva on niistä täysin tietämätön!

    Esikoisen vauva-aikaan tuli tuolla muutaman kerran vaunujen kanssa ulkoiltua - Patelasta kun oli sinne kävelymatka, joskaan ei ihan lyhyt.

    VastaaPoista
  16. Itse asuin toppilassa muutaman vuoden. Omasta mielestäni alue on ihan ok asua, en minä muissakaan kaupunginosissa lähtisi puolen yön aikaan lenkkipolulle tai muuten kaivamaan verta nokasta.

    Päivittäin tuli tuijotettua sitä siiloa ja loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että se on hieno. Valitettavasti siihen kuten moneen muuhunkin suojelukohteeseen on sovellettu niin hyvin toimivaa konseptia eli jätetään paikka tyhjilleen ja odotetaan, että se tuhoutuu kummallisessa tulipalossa tms. Hienoa jos siihen on saatu vihdoin jotain toimivaa, onhan se kuitenkin osa tehdasmiljöötä, joista lippulaiva on kaunein esimerkki. Tosin se toinen rakennus (joka jää halpahallin toiselle, r-kioskin puolelle) saisi minunkin mielestäni purkaa, ei se kuitenkaan ole kovin erikoinen.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)