Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, lokakuuta 26, 2011

Syksyä ja Ullaa

Nyt ollaan taas kotosalla! :)

Ihanaa, kun on vaihteeksi tällainen työviikko, että on vähän erilaisia työtehtäviä kuin yleensä. Vaikka tunnustan, että tämä leiri taisi olla tähän mennessä rankin, jolla olen ollut. Rippileireillä on sentään päässyt joskus ottamaan päiväunet - toisaalta niillä on jäänyt sitten yöunet vähemmälle. Nyt sain yöllä ainakin nukkua riittämiin, mutta päivällä riitti senkin edestä hommaa. Mutta kivaa oli silti! :) Uusi tilanne oli sekin, että oma lapsi oli leiriläisenä - nyt ymmärrän hiukan sitä, mistä olemme hänen opettajiensa ja aikanaan päiväkodin väen kanssa puhuneet. On se lapsi ihan erilainen muiden lasten seurassa kuin täällä kotona! Mielenkiintoiset leiripäivät oli siis kaikin puolin. :)

Ehdin hiukan kierrellä maastoa (parinkymmenen metrin säteellä majoitusrakennuksestamme) sillä aikaa, kun lapsilla oli liikuntaleikkejä pihalla. Kamera tietysti tallensi tätä ihanaa syksyistä luontoa, jotta on taas talvella jotain mitä muistella ja kesällä jotain mitä odottaa... Jos kuukausi sitten kuvittelin kuvaavani luontoa kauneimmillaan, niin yhä olen sitä mieltä, että luonto on kauneimmillaan myös näin loppusyksystä. Vaan nyt on viimeiset hetket nauttia syksystä ennen kuin lumi peittää maan...


Ihana, ihana syksy! :)

Joka vuosi tuntuu siltä, että tämä syksy on kauniimpi kuin kaikki edelliset - nautin syksyistä aina vaan enemmän ja enemmän (siinä missä ällöän kesää joka vuosi entistä enemmän). Ja kun nappaa kameran mukaan, niin jotenkin löytää aina vaan uusia ihasteltavia asioita syksyssä, eikä kaikkia tarvitse kameralle tallentaakaan.

Mainitsenpa vielä, että uusi Ulla on ilmestynyt, tai ilmestyi jo sunnuntaina, vaan en jaksanut silloin enää alkaa asiasta näpyttelemään. Mitäs kaikkea sieltä bongasinkaan...? Florentine-, Penni- ja Merenkulkija-sukat ainakin tuntuivat mielenkiintoisilta, täytynee laittaa ne listalle. :) (tai siis Pennit ovatkin säärystimet, mutta voihan ne aina jatkaa halutessaan sukiksikin)

Oikein ihastuttavaa syysviikon jatkoa kaikille! :) Huomenna (ja ehkä ylihuomennakin) mulla onkin sitten ompelupäivä ja palkallinen sellainen. ;) Moninaiset ovat nämä työtehtävät... yritän muistaa ottaa kameran mukaan sitten, kun käyn sijoittamassa ompelusten lopputulokset paikoilleen. :)

2 kommenttia:

  1. Kiitos kommentistasi. Juu, kyllä mulla on netti siellä etelässä, en ole pimennossa kuten kesällä saaressa;)
    Ullassa oli tosiaan kivoja sukkia, jos löydän lankakaupan siellä niin saatan jotkut tehdäkin.

    VastaaPoista
  2. Täytyypä tutustua Ullan tarjontaan paremmalla ajalla.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)