Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, helmikuuta 08, 2012

Sävy sävyyn

Tänään meillä töissä äidit ja lapset saivat askarrella helmistä rannekorun, joko itselleen tai ystävänpäiväksi ystävälle. Minäkin sitten innostuin ja sain ihan työkaverilta luvan tekaista yhden korun itselleni. Aikani pyörittelin ja sommittelin niitä ihania värikkäitä helmiä pöydällä ja mietin sopivaa väriyhdistelmää. Välillä oli vaihtoehtoina keltaista, oranssia, punaista ja sinistäkin, mutta viimein väreiksi valikoituivat nämä:


Korua katsellessani mietin, miksiköhän valitsin juuri nämä värit. Mutta kun koru oli ollut jo jonkin tovin ranteessani, ymmärsin väreissä olevan jotain tuttua. Ja kun kaivoin palaverissa neuleen laukustani, työkaverikin huomasi yhtäläisyyden: olin alitajuisesti tehnyt korun kaveriksi neuleelle, jota olen tällä hetkellä tekemässä. Hassua. :)

En ole aiemmin oikein ymmärtänyt noiden helmitöiden päälle, mutta ei se nyt mitään ihan kamalaa puuhaa ollutkaan. Ainakaan tällaisilla puuhelmillä, jotka on tarkoitettu lähinnä lasten askarteluihin. ;) Mutta ihan vielä en sännännyt Sinooperiin helmiostoksille. ;)

Värikästä viikonjatkoa itse kullekin!


3 kommenttia:

  1. Kaunis rannekoru! Niin ihanat värit,ja sattuipa sopivasti nuo värit! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana sattuma, vai oliko se sattuma, ihmeellistä taitaakin olla alitajunnan työskentelyn rikkaus:)

    VastaaPoista
  3. Kivasti valitut värit; ihan tulee kevätolo :)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)