Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, huhtikuuta 07, 2012

Lankalauantai

Perinteisesti lankalauantaina on pesty ja värjätty talven aikana kehrätyt langat.

Perinteitä kunnioittaen:


Tässä roikkuvat kuivumassa nyt langat Novita 2012 -lehdessä olleeseen kirjoneuleliiviin, jonka haluan toteuttaa itsevärjätyistä langoista. Kaikkien lankojen pohjana on luonnovalkoinen 7 veljestä. Punaisen värinä Kool Aid Cherry, jota meni 3 pussia per vyyhti. Muiden värien kohdalla oli tarkoitus myös käyttää 3 pussia vyyhtiä kohden, mutta kun minulla oli niissä aluksi käytössä pienemmät kattilat, niin värjäyksestä tuli varsin epätasainen. Siispä käytin nämä värit vielä toiseen kertaan isommassa kattilassa, johon lisäsin kaksi pussia samaa väriä, eli lopulta näihin meni peräti 5 pussia per vyyhti. Onneksi tuli tilattua kutakin väriä vähän isompia satseja! Pinkin värinä Kool Aid Watermelon Cherry, vihreässä Lemon-Lime ja keltaisessa Mango. Näistä tulee varmasti varsin herkullinen ja hedelmäinen liivi! :)

Lankalauantain kunniaksi meillä oli myös neuletapaaminen, jossa oli pitkästä aikaa tosi paljon porukkaa ja jopa kaksi vierailijaakin Etelä-Suomesta. Mukava oli neuloa/virkata ja rupatella, kun en ole aikoihin minäkään tapaamisiin päässyt.

Koska kaupunkiin päin suuntasin, kävin etsiskelemässä lankoja näihin neuleisiin, joiden ohje on uusimmassa Kesä-Novitassa (kuvat Novitan sivuilta):


Näiden toteuttamista jäin harkitsemaan aluksi lähinnä siksi, että Tennesseessä on nyt tosi pasha (huomaa pääsiäisaiheinen kiertoilmaisu rumalle sanalle ;) ) värivalikoima. Korvaavana lankana tuli ensimmäisenä mieleeni Sandnes Mandarin Classic, jota saa Somikista. Mutta siellä ei ollut hyllyssä niitä värejä, joita olisin mielinyt, ja muutenkin aika niukalti oli aina yhtä väriä. Ei oikein tullut sellainen olo, että olisi huvittanut tilata jotain tiettyä väriä ja odotella viikkokausia, joten päätin lähteä etsimään lankaa muualta. Lumoavassa Langassa olisi ollut Dropsin Muskatista tosi herkullinen pinkki, mutta sitä ei ollut hyllyssä kuin kolme vaivaista kerää, ja se väri on kuulemma vielä tukustakin loppunut. Sain kuitenkin jätettyä Lumoavaan Lankaan ison läjän sytomyssyjä eteenpäin toimitettavaksi. Sitten suuntasin Pohjolan Lankaan, josta viimein löysin sopivaa lankaa ja vielä varsin mieluisissa väreissä:


 Korallinpunaisesta Hjertegarnin Bommix Bamboosta tulee pusero ja turkoosista samasta langasta poncho. Enempää ei näitäkään värejä ollut hyllyssä, joten ostin kaikki pois. Korallinpunaista on varalta pari ylimääräistä kerää, koska langan metrimäärä ei ihan täsmää ohjeen langan kanssa, mutta ponchon kohdalla ajattelin, että voin tarvittaessa vaikka tehdä lyhyemmät hapsut, jos lanka ei meinaa riittää. Ja ainahan ylijäämistä voi tehdä sytomyssyjä! Pohjolan Langassa oli lankalauantain kunniaksi -15% alennus kaikista langoista, joten en näistä ihan itseäni kipeäksi maksanut, ja sain vielä mukaani kanta-asiakaskortin ja siihen kaksi leimaa. :)

Lankaisissa merkeissä on siis lankalauantai sujunut, kuten tietysti pitääkin. Illalla myöhään ajattelin suunnata kulkuni vielä pääsiäisyön messuun, joten päiväni jatkuu varsin pitkään. Itse asiassa lankalauantain nimihän ei alunperin edes tarkoita lankaa vaan tulee joko saksankielen sanasta lang tai ruotsinkielen sanasta lång, joka tarkoittaa pitkää. Eli merkitys on sama kuin pitkäperjantailla, ja myös hiljaisena lauantaina tämä päivä tunnetaan.

Mukavaa lankalauantain illan jatkoa!

 

5 kommenttia:

  1. Näin sitä vain suomentaen asioiden merkitykset muuttuu. Hyvä on muistaa pääsiäisen sanomaa, mutta onpa myös hauskaa tämä kielikukkanen. :)

    VastaaPoista
  2. Hauskaa että sinulla oli ihan sananmukaisesti lankalauantai :D
    Voi harmi, että minä en tuota tajunnut :( Olisi voinut omaa varastoa taas täyttää !
    Mukavaa aurinkoista pääsiäispäivää !

    ps. huomenna tulee blogiini sellainen juttu, että voisit pyytää miehesikin sitä katsomaan. Hän on nimittäin siihen "syyllinen" :DD

    VastaaPoista
  3. Ihanat langat. Mukavaa Pääsiäistä Sinulle

    VastaaPoista
  4. Oh ja ah, mitä värejä sulla värjättynä!! Minäkin tykkäsin tuosta Novitan ponchomallista.

    VastaaPoista
  5. Siis värjäät ite lankoja? Vähänkä kivaa. Käyhän toki pistäytymässä minunkin blogissani.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)