Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, elokuuta 25, 2012

Sitä nopeammin mitä blokkaa

Tällä viikolla ei ole oikein käsityöt edistyneet. Bussissa tuli virkattua alkuviikosta, mutta sitten loppui bussimatkustamiset, eikä kotona ole jaksanut kotikäsityötä tehdä kuin silmukan silloin ja toisen tällöin.

Mutta on tällä viikolla ollut sitten muita ilon aiheita. Muun muassa kuopuksen nimipäivänä meillä syötiin ehkä komein kakku (jäätelökakku), mitä tässä talossa on koskaan nähty:


Tämä on nimpparisankarin itsensä tekemä kakku. :) 4-vuotias vatkasi ensin ihan itse kermavaahdon, sitten hän pursotti kerman jäätelön päälle (ihan kaupan jäätelöä tällä kertaa), minä ainoastaan täytin pursottimen ja lapsi hoiteli loput, ja lopuksi kaivoin kaapista kaikkia mahdollisia kakunkoristeita, joita oli joskus jostain yli jäänyt, ja isoveli tuli vähän pikkuveljen avuksi koristelemaan. Eikö vaan ole mahtava kakku? :) Enpä kyllä itse osaisi noin hienoa tehdä! :)

Tänä aamuna kun kömmin ylös makkarista, lapsilla oli ilouutisia: kuopuksen piirustus oli näkynyt aamulla Pikku Kakkosen posti -ohjelmassa telkkarissa. :) Piirustus lähetettiin joskus loppukesästä, ja oli kyllä aika huippujuttu, että se sitten pääsi ohjelmaan, ja vielä hauskempi sattuma, että pojat olivat sen ohjelman vielä sattumoisin nähneet. Se taisi olla arkiaamulta uusinta, koska ohjelma löytyi jo Ylen Areenasta. Jos jotakuta kiinnostaa käydä kurkkaamassa, niin tässäpä linkki Pikku Kakkosen postiin. Varmaan jokainen minun blogiani vähänkään lukenut arvaa, mikä niistä piirustuksista on meidän lapsen tekemä, vaikka se ihan pikaisesti vaan vilahtaakin... ;)

Töissäkin on ollut lapsista iloa. Ehkä omasta väsymyksestäkin saattoi johtua, että yhtenä päivänä hihitin ihan hysteerisesti erään lapsen lausahdukselle. Olimme retkellä puistossa, ja retken lopuksi työparini opasti lapsia, että kerätään nopeasti hiekkalelut kassiin, niin päästään sitten sisälle syömään eväitä. Siihen eräs lapsi totesi: "Sitä nopeammin mitä pääsee." Ja tämä täti sai siitä naurut koko loppupäiväksi. ;)

Tuli nimittäin mieleeni vanha vitsi: Mitä yhteistä on krokotiilillä? - Sitä vihreämpi mitä ui. :D

Otankin tuosta itselleni uuden moton, jospa siitä saisi motivaatiota käsitöihinkin, kun tietää käsityön valmistumisen jälkeen pääsevänsä kirjoittamaan valmiista töistä blogiin. Siitä siis tämän kirjoituksen otsikkokin: "Sitä nopeammin mitä blokkaa." ;)

Iloa viikonloppuusi! :) Aina voi nauraa ihan pöhköillekin asioille ja iloita pienistä jutuista.

 

3 kommenttia:

  1. Meillä kahtottiin myös tänään Pikku Kakkosta ja teidän nelivuotiaan piirrustuksen kohdalla K totesi, että onkohan kyseessä just teidän poitsu, kun piirrustuksen aihe oli tosiaan niin hyvin hänelle sopiva. Olipas kiva, että satuttiin tämä jakso näkemään, kun läheskään joka aamu ei Pikku Kakkosta katsota, eikä varsinkaan kokonaan.

    VastaaPoista
  2. Onnea nimpparisankarille! Hieno kakku, ja tuli juuri mieleen, kuinka tapasin hänet pikkuruisena poikana, joka osallistui neuletapaamiseen vaunuissaan nukkuen :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä on todella herkullisen näköinen kakku !!

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)