Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, tammikuuta 19, 2014

Nututtaa

Tämä vuosi on kyllä alkanut melko epätavallisissa merkeissä. Tammikuu on yllättäen edennyt jo yli puolen välin, ja tuntuu ettei ole ollut oikein aikaa harrastuksille. Vaikka kuinka olen päättänyt, että teen joka päivä pari kerrosta virkkuutyötä ja tunnin verran ristipistoja, niin joinakin iltoina huomaan, etten ole ehtinyt tehdä kumpaakaan, tai sitten on vielä aikaa ennen nukkumaanmenoa vain jommalle kummalle. Tässä on vaan ollut kaikenlaista muuta. Elämää. :) Ja sitten kun olen viimein istahtanut sohvalle käsityön kanssa, niin tunnin-parin päästä olenkin siitä herännyt ja huomannut nukahtaneeni kesken silmukan. Eräänä iltana tällä viikolla meillä oli vieras kylässä, ja minä istahdin sohvalle virkkaamaan. Lapset olivat kuulemma melunneet ympärillä, ja isäntä keskustellut vieraan kanssa metrin päässä kovaäänisesti - mutta minä onnistuin nukahtamaan, enkä edes tiennyt, milloin vieras oli lähtenyt... ;)

Virkkuutyö näkyy olevan tällä hetkellä se kaikkein paras nukahtamislääke, joten sen edistyminen on ollut aika hidasta. Neuletta sen sijaan olen tehnyt aina "siinä sivussa" muutaman silmukan kerrallaan, joten huomaamattani olen saanut näemmä valmiiksi taas yhden nutun:

Etiopianuttu
Tehty ajalla: 14.-19.1.2014
Lanka: Viking Vilma musta (609), Novita Wool tummanpunainen (547) ja vadelma (534), Novita Nalle oranssi (278) ja valkoinen (011)
Langankulutus: 79 g
Puikot: 3 mm + virkkuukoukku 3,5 mm
Koko: Vauva
Muuta: Etiopiaan

Tähän nuttuun sainkin kulutettua aika monta jämänöttöstä. Loppuun saakka kuluivat niin punainen, vadelma, oranssi kuin mustakin; ainoastaan valkoista laitoin isommasta kerästä sekaan "jatkeeksi", koska tiesin, etteivät nuo muut värit yksistään aivan riittäisi nutuksi saakka. Osasin arvioida langanmenekin niin erinomaisesti, ettei tuota mustaa jäänyt kuin niin lyhyt pätkä, että siitä ei olisi riittänyt enää yhdellekään kokonaiselle nuttukerrokselle. Raitalangoista punainen ja vadelma riittivät noihin raitoihin juuri ja juuri, oranssia jäi myös joku metrin pätkä.


Nämä oranssin ja mustan "metrin pätkät" virkkasin koristenapiksi nutun etumukseen, valkoista pistin siihenkin vähän piristeeksi reunaan.

Minusta tämä nuttu onnistui kyllä erinomaisesti! Pitkään pähkäilin, kuinka voin tehdä mustasta langasta nutun ilman, että nuttu näyttää liian synkältä vauvan käyttöön. Tästä nutusta ei välttämättä edes ihan ensimmäisenä huomaa, että siinä on mustaa peräti kaikkein eniten näistä väreistä. :)

Hyvää uuden viikon alkua teille jokaiselle! :)

11 kommenttia:

  1. Tuohan on ihan HPK-nuttu. JOtenkin nuo metrin pätkät viimeistelevät tuon Hämeenlinnan pallokerho näköisyyden. Etiopiassa ei kuitenkaan varmaan tuota Suomen SM-liigaan yhdistetä. En minäkään muuten mutta pikkuveljeni kun on intohimoinen HPK-fani.

    Ihanaa alkavaa viikkoa myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sinulta tuli kyllä sellainen kommentti, etten ymmärtänyt mitään... ;) Minulle outoja termejä: HPK, SM-liiga... ;) (täytyy kysyä googlelta)

      Mutta kiitos kommentista! :)

      Poista
  2. Voi miten kiva nuttu, tykkään kovasti väreistä ja raidoituksesta! :) Mutta nuo Seijan mainitsemat kirjaimet menevät minullakin yli ymmärryksen, kai ne jotenkin liittyy urheiluun. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tämä raidoitushan on syntynyt ihan vaan niin, että olen kutonut yhtä väriä niin kauan kuin sitä riittää, sitten vaan musta kerros väliin ja taas uusi lanka. :) Valkoiset raidat ovat vaan sitten lisukkeena, että musta lanka riitti yläosaan saakka.

      Poista
  3. kaunis nuttu, tuo pieni koriste antaa mukavan lisän.

    VastaaPoista
  4. Ei ole synkkä lainkaan, enemmänkin tulee joku retrohenkisyys tästä ainakin itselleni mieleen :) Mukava lisä siis aiempaan nuttukokoelmaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juuri tätä itsekin tarkoitin, että tässä onnistui tosi hyvin tuo mustan "häivyttäminen", ettei näytä ollenkaan mustalta. :)

      Poista
  5. Minäkään en tiedostanut ensinäkemältä mustaa lainkaan, joten häivytys onnistui tosi hyvin. Yleensähän olen "mustaa, yäk" -tyyppiä. HPK=Hämeenlinnan PalloKerho ja laji on jääkiekko :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Ai jääkiekko, onko se sitä, kun aikuiset miehet huitoo kepillä jotain mustaa läpyskää? ;) Eikö niille kaikille vois antaa oman läpyskän, niin ei tarvitsisi samasta tapella, voisivat laittaa sen taskuunsa ja lähteä kotiin. ;) Siitä on tosin varmasti yli 20 vuotta, kun oon joskus vahingossa aukaissut telkkarin väärältä kanavalta ja nähnyt vilaukselta tuota "jääkiekko"-nimistä juttua, joten en tiedä, onko se enää nykyään samanlaista. ;) Tai siis että pelataanko sitä enää nykyään, vai onko sekin vaihtunut tietokoneeseen?

      Poista
  6. Nämä pikkunutut ovat niin ihania! Välillä on vaan hyväkin, että käsitöiden teko jää vähän vähemmälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mullahan jää ihan pakostakin käsityöt koko ajan vähemmälle, kun toisen käden kaikki sormet eivät enää liiku kunnolla. Se ei kyllä ole ihan niin hirveän hyvä asia.

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)