Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, heinäkuuta 11, 2016

Aarre

Eilen kävin ystäväni kanssa pitkällä pyöräretkellä pois kaupungin hälinästä. Varauduimme koko päivän kestävään reissuun niin eväin kuin muine varustein, mikä olikin hyvä, sillä matkallahan pyörälle sattui moneen kertaan haavereita. Aina kuitenkin selvittiin ja jonkinlaista johdatustakin oli matkassa, kun tielle osui juuri oikeaan aikaan juuri oikeanlaisia ihmisiä, että saatiin retkeä jatkettua, vaikka siellä sitten vierähtikin yli 12 tuntia...

Yksi johdatus taisi olla sekin, että aamulla tavaroita pakatessani jokin sisäinen ääni kehotti minua ottamaan mukaan myös kahdenkympin setelin, etten lähtisi pelkän pankkikortin kanssa liikenteeseen. Menomatkalla satuimme nimittäin huomaamaan vanhojen tavaroiden kirppiksen yhdellä parkkipaikalla, ja sinnehän sitten suuntasimme. Ja mikä aarre siellä minua odottikaan! :)


Arvaatteko, paljonko näillä ihanilla vanhoilla vyyhdinpuilla oli hintaa? :) Kyllä, 20 euroa, ja vain käteinen kelpasi. :)


Nämä ovat kaikenlisäksi tällainen matkamalli, eli myyjä pakkasi puut näppärästi pussiin, pussi pyöränkoriin ja eikun matkaa jatkamaan! :) Puut ehtivät reissata pyöränkorissa (ja loppumatkasta ystäväni pyöränsarvessa) vielä kymmeniä kilometrejä ja nähdä maailman kauneinta luontoa. Kuvia otin vaikka kuinka paljon, mutta en osaa niitä puhelimesta tähän blogiin siirtää (tai osaan jotakin kautta, mutta siinä on niin iso vaiva...), joten laitan tähän vain yhden käsitöihin liittyvän otoksen:


Bää! :) Nämä ihanuudet käyskentelivät Pohjois-Kellossa. Räpsin näistä niin monta kuvaa, että ystäväni jo sanoi antavansa minulle lampaan synttärilahjaksi lokakuussa... :) Kiitos, mielelläni otan!

Ihania päiviä kaikille blogini lukijoille! :)

6 kommenttia:

  1. Ihan selvästi nuo vyyhdinpuut olivat odottamassa sua, ei voi muuten selittää :)
    Kuulosti muutenkin mukavalta retkeltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se aivan ihastuttava retki, todellakin! :) Ja vyyhdinpuut melkoinen löytö!

      Poista
  2. Voi mikä reissu. Tuollasia löytöjä tuli eteen ja muutenkin kiva seikkailu. Hienot on nuo vyyhdinpuut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset vanhat vyyhdinpuut on niin paljon ihanammat kuin uutena jostain Toikalta tilattavat. :)

      Poista
  3. ihanan löydön olet tehnyt, pitääpä itsekin suunnitella tuollaista pöivän kestävää pyöräretkeä, kiva idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyörä on kyllä paras väline siirtyä paikasta toiseen! :) Itselläni kun ei ole sitä autoa, niin pyöräilen päivittäin työmatkoja 25 km, joten siinä ei paljon sitten tuollainen vapaa-ajan 60-70 km lenkki enää paina, ja aika paljonhan me tuolla retkellä pysähdeltiin, käytiin kävelemässä rannalla jne. :)

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)