Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, helmikuuta 06, 2017

Vielä vähän lankaa ja kirjakin

Jossain vaiheessa taisin kirjoittaa, että nyt riittää lankaa vähäksi aikaa. No, eihän se riitä! :D Sain yhden tilaustyön, tai no, olisinkohan itse tarjoutunut neulomaan, kun toinen vähänkin alkoi puhua, että voisi tarvita villahousut. :) Lankaa minulla ei niihin kuitenkaan ollut, joten sitä piti hankkia. Ja kun AdLibriksessä oli tammikuun loppuun asti kaikki tuotteet -10%, niin sieltähän minä sitä sitten tilasin.


Olin jo ennen tätä villahousutilausta miettinyt, että voisin ostaa sekä itselleni että neulepodcastini arvontaa varten luonnonvalkoista Dropsin Fabelia, värjättäväksi siis. Noista pari kerää värjään arvonnan palkinnoksi voittajan toivomilla väreillä, loput värjään sitten itselleni yhtä tiettyä tarkoitusta varten. Saatan yhden kerän jättää ehkä värjäämättäkin, katsotaan... Kymmenen kerää siis tilasin tuota luonnonvalkoista.

Villahousuja suunnittelin tekeväni harmaasta, ja osan noista käytän myös yhteen toiseen neuleeseen. Siinä vaiheessa vaan, kun olin tilaamassa, AdLibriksellä ei ollut tuota Fabelin harmaata varastossaan. :( Paras tarkoitukseeni sopiva vaihtoehto oli sitten ruskea, jota tilasin yhdessä luonnonvalkoisen kanssa. Vaan kun menin muutamaa päivää myöhemmin katsomaan, niin harmaata olikin tullut taas varastoon! Tarjouskin oli silloin vielä pari päivää voimassa. Joten tilasin sitä harmaata - itse asiassa kaiken varalta yhden kerän enemmän kuin olin tuota ruskeaa tilannut - ja tänään kävin sitten molemmat paketit noutamassa. Aion siis palauttaa nuo seitsemän ruskeaa kerää takaisin AdLibrikselle, kun en tee niillä mitään. Eli pidän harmaat ja luonnonvalkoiset. :) Mietin kyllä, että olisin voinut noista ruskeistakin jotain kehitellä, mutta parempi tässä vaiheessa palauttaa.


Tällainen kirjakin minulle on rantautunut pari viikkoa sitten. Lainasin tämän ensin kirjastosta, mutta kun huomasin tässä olevan monta sellaista mallia, jotka aion toteuttaa, niin parasta oli ostaa tämä omaksi. Varsinkin, kun työkaverini myi omansa minulle edullisesti. ;) Tästä kirjasta löysin sen mallin, johon aion noista ostamistani harmaista ja luonnonvalkoisista osan käyttää.

Kuvassa näkyvä neuleentekele on ollut jo valmiina muutaman päivän, mutta esittelen sen blogissa vasta sitten, kun vähän useampikin samaa sarjaa on valmistunut. Mieluummin kuvaan kaikki kerralla kuin alan yhtä neuletta räpsimään. Jos haluatte pysyä paremmin ajantasalla keskeneräisistä ja valmistuneista neuleistani, niin kannattaa seurata neulepodcastiani! :) Löytyy YouTubesta Heivatut Kudelmat -nimellä. Blogiin kaikki tulee vähän viiveellä, valitettavasti.

Lumisia päiviä kaikille! :)

2 kommenttia:

  1. Varasin tuon saman kirjan kirjastosta juuri eilen. Tarkoitus olisi yksi malli sieltä neuloa, mutta saa nähdä, joudunko myös hankkimaan sen omaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut periaate, että jos löydän kivan mallin lehdestä tai kirjasta, niin otan siitä kopion itselleni, koska yhtä tai kahta mallia varten ei kannata alkaa koko kirjaa tai lehteä itselle hankkimaan. Tuossa kirjassa vaan oli toteutettavia malleja todella paljon, ja kopioinnin hankaluutena on se, että mallipiirrokset ovat värikuvia, ja piirroksia voi olla yhdessä mallissa jopa useita sivuja. Tuntui siis siltä, että tämä kannatta ostaa, ja saahan sen sitten myytyä eteenpäin, jos ei enää tarvitse. :)

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)